Kun kauan odotettu kesäkuun alku 2015 koitti, jolloin saimme rakkaan tyttäreni, tässä ”Soinnun”, takaisin kotiin, odotimme edessämme olevan monta vuotta yhteiseloa ja toki paljon muutoksia suhteessamme, olithan jo 16. Mutta ne muutokset eivät olleet kaikki positiivisia ja elämämme muuttui painajaiseksi, josta kerron seuraavaksi mieheni, ”Soinnun” isäpuolen kertomana (otteita tekstistä, joka kirjoitettu 2015/2016 vaihteen tienoilla). Tarina on pitkä, mutta kertoo tapahtumat tuohon hetkeen, jolloin heräsimme painajaiseen.

 

Oikeastaan koko kesä ”Soinnun” kotiinpaluun jälkeen meni meillä oikein hyvin. Välillä oli toki pientä eripuraa, mutta niinhän kaikissa perheissä, eikä ”Sointu” tuntunut ottavan kovin pahasti itseensä, jos välillä vähän moitti häntä, jos hän teki jotain väärin.

”Sointu” vietti kesän ja syksyn aikana enemmän aikaa minun kanssani, kuin äitinsä. Kävin usein ”Soinnun” kanssa pyöräilemässä ja kävelemässä ja puhuimme noiden reissujen aikana paljon erilaisista asioista. Tuntui, että ”Sointu” uskoutui minulle ongelmistaan, ja olin siitä hyvin ylpeä, että ”Sointu” tunsi voivansa luottaa minuun. Noilla reissuilla tuli vain pari kertaa puheeksi ”Soinnun” ja äitinsä välit ja se, miten ”Sointu” koki, että tämä oli hylännyt hänet sijoituspaikkaan ja että äiti oli liian äkkipikainen ”Soinnun” säheltämistä kohtaan. Enemmän ”Sointua” tuntui huolettavan tuolloin hänen alkavat opintonsa ja se, että saako hän kesätöitä, entä jos hän on valinnut väärän opiskelualan ja jos hän ei saa siltä alalta töitä valmistuttuaan.

”Sointu” haki meidän molempien kanssa kontaktia ja halusi halauksia. Tuntui, että meillä oli hyvin läheiset välit ja ”Soinnulla” oli myös äitinsä kanssa läheiset välit, tosin ehkä hivenen etäisemmät kuin minuun. Mutta en missään vaiheessa huomannut, että ”Sointu” olisi millään tavalla ollut katkera tai vihainen äidilleen. Heillä oli kyllä pieniä riitoja silloin tällöin, lähinnä siitä syystä, että ”Sointu” ei noudattanut äitinsä antamia ohjeita ja sähelsi ja kohelsi omiaan, minkä takia tämä hermostui. Yritin toimia näissä tilanteissa välittäjänä niin, että neuvoin ”Sointua” olemaan välittämättä äitinsä ärtyisyydestä, sanoin, että hän kohtelee minua ihan samalla tapaa. ”Soinnun äidille taas sanoin, että yrittäisi puhua ”Soinnulle” hieman rauhallisemmin ja pitäisi malttinsa, sillä ”Sointu” ei voi mitään sille, että hän välillä sählää hirveästi, se kuuluu ”Soinnun” perusluonteeseen.

Alkusyksykin meni mielestäni ihan hyvin, eikä meillä ollut suurempia konflikteja. Pikku hiljaa ”Sointu” kuitenkin alkoi haalia yhä enemmän menoja kodin ulkopuolelle ja jätti omat kotityönsä tekemättä ja alkoi muutenkin olla hieman huolimaton, hän ei esim. muistanut olla aamuisin kolistelematta, kun oli lähdössä kouluun ja me nukuimme vielä (olin aloittanut työt elokuun puolivälissä ja ne alkoivat yleensä myöhempään kuin mitä ”Soinnun” koulu). Jälkikäteen olen miettinyt, että alkoiko minun ja ”Soinnun” välien huonontuminen siitä, etten enää töiden takia ehtinyt ja jaksanut olla niin paljoa ”Soinnun” kanssa, en enää jaksanut lähteä niin usein hänen kanssaan pyöräilemään tai kävelylle. ”Sointu” tuntui aluksi ottavan hirveästi paineita opiskelustaan. Mutta hän ei osannut pysähtyä lepäämään missään vaiheessa, vaan haali koko ajan enemmän töitä ja menoja koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Äiti joutui yhä useammin huomauttelemaan ”Soinnulle” hänen tekemättä jääneistä kotitöistä ja muista asioista, jotka ”Sointu” oli hoitanut hyvin aiemmin kesällä. Yleensä tämä riitely alkoi siitä, että ”Sointu” yritti kiireessä tehdä kaikkea mahdollista ja sähelsi hirveästi, äiti joutui korjaamaan hänen jälkiään. ”Sointu” valitti minulle äitinsä äkäisyydestä syyskuun lopulla (kun kävimme viimeisen kerran yhdessä kävelyllä) ja pyysi, että minä puhuisin hälle asiasta. Puhunkin ja hän lupasi yrittää. Mutta ”Soinnun” holtittomuus ja yhä lisääntyvä huolimattomuus ja kiireessä höseltäminen takasivat sen, ettei äiti oikein onnistunut siinä. Myös minua alkoi ”Soinnun” piittaamattomuus ja haluttomuus parantaa tapojaan ärsyttämään. ”Sointu” alkoi olla yhä kireämpi meitä kohtaan, hän kiivastui hyvin helposti, varsinkin äidille ja ärjyi takaisin.

”Sointu” alkoi siis pikku hiljaa syyskuun loppupuolella muuttua oudommaksi, ärtyisämmäksi ja, sanoisinko neuroottisemmaksi. Aluksi muutos ei ollut suuri, se näkyi lähinnä hänen räjähdysherkkyydessään äitiä kohtaan ja välinpitämättömyytenä sääntöjen noudattamista kohtaan. Edellä mainittujen kotitöiden laiminlyöntien ja muiden perheenjäsenten huomioimattomuuden lisäksi ”Sointu” syyskuun lopulla teki tahattomasti katoamistempun. Tilanteen selvittyä hän oli hieman ihmeissään, että miksi olemme niin huolissamme, eikä tuntunut ymmärtävän tilannetta meidän näkökulmasta lainkaan. Hän käsitti, että olimme vihaisia sen takia, että hänellä ei ollut kännykässä tarpeeksi virtaa. Yritimme selittää vaikka miten, että olimme huolissamme ”Soinnun” turvallisuudesta, pelkäsimme, että hänelle oli sattunut jotain, emmekä hänen kännykkänsä akusta, mutta ”Sointu” ei tuntunut millään ymmärtävän. Hän vain sanoi, että ei hänelle mitään voi sattua. ”Katoamistempun” seurauksena asetimme ”Soinnulle” tiukemmat kotiintuloajat ja velvollisuuden ilmoittaa, minne on menossa. Näin jälkeenpäin ajateltuna reagoimme ehkä liian tiukasti tuolloin, mutta ajatus siitä, että ”Sointu” lojuisi jossain ojan pohjalla kuolleena, oli niin kauhistuttava sillä hetkellä.

Tämä tiukempien sääntöjen langettaminen ”Soinnun” ylle tuntui hiertävän välejämme erityisen paljon ja ”Sointu” alkoikin tuosta illasta lähtien ottaa etäisyyttä, etenkin äitiinsä. Ehkä hän osittain tuonkin episodin jälkeen alkoi haalia töitä ja menoja aivan älyttömästi, vain näyttääkseen, että hän on tarpeeksi kypsä ja pärjää ilman meitä. ”Sointu” oli vähän ennen tuota tapausta ollut Riihimäellä työkeikalla. Olimme aluksi vastahakoisia päästämään ”Sointua” sinne, koska hän tulisi takaisin vasta yöllä, mutta saatuamme vakuutuksen, että ”Sointu” haetaan ja tuodaan Riihimäellä rautatieasemalle, annoimme luvan. Lisäksi ”Soinnun” työsopimus oli niin tarkkaan laadittu, että oletimme sen perusteella, että kyseessä ovat vastuulliset aikuiset, vaikkeivät he olleetkaan ottaneet aluksi yhteyttä ”Soinnun” äitiin ja kysyneet häneltä lupaa. Tuon ensimmäisen Riihimäen keikan jälkeen ”Sointu” oli vielä hyvin iloinen ja pirteä myös meitä kohtaan, ja hän tuntui saaneen tuosta työkeikasta paljon itseluottamusta.

Sitten tämä Riihimäen työnantaja otti ”Sointuun” uudelleen yhteyttä lokakuun puolella ja pyysi ”Sointua” sinne usean päivän siivouskeikalle ”Soinnun” syysloman aikaan. Taaskaan tämä työnantaja ei ottanut ”Soinnun” äitiin yhteyttä vaan sopi asiasta ”Soinnun” kanssa suoraan. Äiti oli jälleen aluksi hieman epäileväinen, mutta saatuaan tietää, että kyseessä oli sama työnantaja, hän suostui sillä ehdolla, että ”Sointu” ilmoittaa itsestään sopivin väliajoin, että kaikki on kunnossa. ”Sointu” suostui tähän ja pääsi lähtemään. Mutta ”Sointu” ei noudattanut äidilleen antamaansa lupausta ja tämä joutui muistuttamaan ”Sointua”, että ilmoittaa onko kaikki ok. Sitten, kun ”Sointu” tuli takaisin Riihimäeltä oltuaan siellä 3 päivää, hän tuntui jotenkin muuttuneen. ”Sointu” oli kirjoittanut edellisenä yönä Facebookiin kirjoituksen, jossa kertoi oivaltaneensa joitakin asioita elämästä ja kuinka nyt hän aikoi olla jatkossa vahvempi ihminen, tms. ”Sointu” oli kotiin tultuaan hyvin hiljainen ja vetäytyvä, eikä halunnut juurikaan jutella meidän kanssa tai kertoa normaaliin entiseen tapaansa, että miten hauskaa hänellä oli ollut ja mitä kaikkea he olivat tehneet. ”Soinnun” ääni oli käheä ja hän sanoi olevansa kipeä, mutta ”Sointu” oli ollut aiemmin kipeänäkin paljon sosiaalisempi ja iloisempi, joten aloimme huolestua, että mitä oli tapahtunut. ”Sointu” kysyi minulta tuossa välissä, että onko minun mielestä outoa, jos on paljon vanhempia kavereita. En tuolloin tajunnut kysymystä siten, että se koskisi ”Sointua” itseään ja vastasin vain yleisluontoisesti, että ei kai siinä mitään hirveä outoa ole. Ajattelin mielessäni, että voihan sitä olla esim. jollakin 25-vuotiaalla yli kolmekymppisiä kavereita, jos ajatusmaailmat kohtaavat, tai vaikka harrastusten kautta. En tullut ajatelleeksi, että ”Sointu” kysyi tuota mielessään se, että onko outoa, jos 16-vuotiaalla tytöllä on yli kaksikymppisiä ja jopa yli nelikymppisiä kavereita. Jos olisin tajunnut tuon, olisin sanonut, että kyllä, se on hieman outoa.

 Vähän myöhemmin samana iltana aloimme ihmetellä, kun ”Sointu” on niin hiljainen ja omissa oloissaan ja kysyimme, että mikä vaivaa. ”Sointu” oli heti hyvin varautunut ja vastasi aggressiivisesti, ettei mikään vaivaa ja miksi te koko ajan kyselette. Tämä vain lisäsi huoltamme. Yritimme saada ”Sointua” kertomaan, että mikä häntä vaivasi, mutta ”Sointu” ei suostunut. Aloimme sitten ihmetellä, että onko siellä Riihimäellä sattunut jotain ja ”Sointu” alkoi heti huutaa meille, että miksi me syytämme hänen kavereitaan, he eivät ole tehneet mitään. Puhuimme ”Soinnun” äidin kanssa hänelle siitä, mitä kaikkea voi tapahtua aikuisten ihmisten seurassa, jos ei ole varuillaan, varsinkin jos nämä aikuiset ovat sellaisia, joita ei vielä tunne niin hyvin, niin kuin ”Soinnun” tapauksessa oli. ”Sointu” oli tavannut nämä riihimäkeläiset ennen tuota lokakuun puolivälin viikonloppua vain kerran ja ollut sen jälkeen heidän kanssaan yhteydessä vain netin välityksellä. ”Sointu” ei suostunut kuuntelemaan meitä, hän vain väitti, että me syytämme hänen uusia ystäviään ties mistä kaikesta, vaikkemme olleet esittäneet huoliamme syytöksinä.

Lopulta sovimme, että kutsumme nuo riihimäkeläiset käymään luonamme, jotta voimme tutustua heihin. He tulivatkin seuraavana perjantaina käymään ja vaikuttivat kutakuinkin normaaleilta, joskin vähän ”nörteiltä”. Huomasin kuitenkin, että ”Sointu” oli hyvin hermostunut koko tuon vierailun ajan, eikä hän juurikaan jutellut heidän kanssaan. Ihmettelin sitä ja kysyin ”Soinnulta”, että mikset juttele vieraidesi kanssa. En muista, mitä ”Sointu” vastasi, jotain epämääräistä, jota en kuullut/ymmärtänyt ja annoin asian olla. Lopulta tulimme hänen äitinsä kanssa päätelmään, että ”Sointu” voi lähteä kavereidensa mukaan Riihimäelle. ”Sointu” pakkasi tavaransa nopeasti ja lähti heidän mukaansa.

Seuraavalla viikolla huomasimme, että hän oli poistanut äitinsä Facebook-kavereistaan eikä suostunut enää kutsumaan häntä äidikseen. Olimme tästä vähän huolissamme, mutta arvelimme samaan aikaan, että ehkäpä ”Soinnulle” on vasta nyt tulossa murrosiän myrskyisyyttä. Mutta ei se sitä ollut, asiat vaan pahenivat koko ajan.

”Sointu” ei juurikaan viettänyt aikaa meidän kanssa vaan oli jatkuvasti menossa, noudatti toki kotiintuloaikoja pitkin hampain, mutta nekin hetket, jolloin ”Sointu” oli kotona, hän yleensä istui nenä kiinni tabletissa tai kännykässä , viestitteli näille uusille riihimäkeläiskavereilleen. Noihin aikoihin myös ”Soinnun” veli tuli käymään ja hän huomasi myös ”Soinnussa” tapahtuneen muutoksen. Veli kertoi omaan kursailemattomaan tyyliinsä, että hänen mielestään aikuisten kavereiden seura ei ole tervettä ja normaalia ja että siinä piilee omat vaaransa, mutta ”Sointu” ei halunnut kuunnella veljeäänkään. Hän vain sanoi tällekin tylysti, että ei saa syytellä hänen ystäviä. Muistan sanoneeni tuolloin, että en usko että mitään seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta sellaista olisi tapahtunut, vaan että ne riihimäkeläiset ovat vaan vähän nörttejä.  Muistan kuitenkin, että en ollut hirveän vakuuttavan kuuloinen enkä tainnut itsekään uskoa itseäni siinä suhteessa, että mitään outoa ei ollut tapahtunut. Halusin vain vakuutella itselleni, että tämä oli vain ”Soinnun” ohimenevää murrosiän uhmaa.

Tästä eteenpäin aina ”Soinnun” karkaamiseen saakka asiat etenivät pikku hiljaa huonontuen. ”Sointu” oli lähes koko sen ajan, jonka kotona vietti, nenä kiinni tabletissa tai kännykässä. Hän ei ottanut kontaktia meihin muuten, kuin lähinnä yrittäen provosoida meitä. Myöhemmin saimme tietää, että ”Sointu” oli äänittänyt tabletillaan monia näistä provokaatioyrityksistä, ilmeisesti hän oli yrittänyt saada talteen tilanteen, jossa me haukumme häntä ja huudamme hänelle. Tämä sopii hyvin siihen kuvioon, mikä avautuu ”Soinnun” kännykältä ja tabletilta löytyneistä viesteistä tämän riihimäkeläisen ”Sannan” kanssa, joissa ”Sanna” suoraan kehottaa ”Sointua”, että hänen täytyy päästä tästä äidistään eroon. ”Sointu” on myös noissa viesteissä ilmaissut oman epävarmuutensa asiasta, että onko se henkistä väkivaltaa, jos välillä haukutaan tyhmäksi.

Marraskuun alussa ”Sointu” alkoi sitten kysellä lupaa mennä ”Sannan” synttäreille Riihimäelle. Juttelimme hänen äitinsä kanssa asiasta ja päätimme, ettei ”Sointu” ainakaan pääse yöksi sinne, ei vaikka ”Sannakin” kysyi tätä ”Soinnun” äidiltä. Sovimme, että ”Sointu” voi mennä Riihimäelle omilla rahoillaan toisenakin päivänä auttamaan siivouksessa, kuten hän ja ”Sanna” olivat meille kertoneet, mutta yöksi emme halunneet ”Sointua” laskea, koska kyseessä oli aikuisten ihmisten juhlat ja niissä oli takuuvarmasti alkoholia tarjolla. ”Sointu” suostui lopulta menemään päiväselti juhliin, mutta kovin pitkin hampain. Ja vielä Riihimäellä ollessaan hän yritti muuttaa jo sovittua ja että saisi jäädä yöksi. Kun emme suostuneet, hän ilmoitti, että hän tulee sitten viimeisellä mahdollisella junalla takaisin. Sanoimme, että hänen on tultava sen verran ajoissa takaisin, ettemme joudu hakemaan häntä asemalta, eli viimeistään klo 22. Kun tuohon aikaan ei kulkenut sopivaa junaa, ”Sointu” joutui tulemaan aikaisemmalla junalla. Kotona ”Sointu” oli jälleen hieman vaitonainen, mutta suostui sentään kertoilemaan jotain synttärijuhlien tapahtumista, mutta ne kuvailut olivat melko yleisluontoisia, ei yksityiskohtaisia, kuten ”Soinnun” kertomat hauskoista tapahtumista yleensä ovat.

Kun ”Sointu” saapui sunnuntaina takaisin, hän oli todella kiihtyneessä tilassa. Hän halusi heti takaisin Riihimäelle ja alkoi jo kysellä, voiko hän mennä sinne heti huomenna.  Hän ei kertonut yhtään mitään siitä, mitä oli päivällä tehnyt ja millaista oli ollut, hän vain touhotti, että hän haluaa mahdollisimman pian takaisin Riihimäelle. Katsoimme kalenteria ja totesimme hänen äitinsä kanssa, että joulukuussa ei taida onnistua…

Äidin kertomana: Olimme huolissamme ja koetimme saada ”Sointua” kertomaan, mitä on tapahtunut. Esitimme eri skenaarioita mitkä olisivat saaneet ”Soinnun” noin tolaltaan. ”Sointu” ei vastannut esitettyihin hyväksikäyttö- huume- ja alkoholi-skenaarioihin (eli pelkoihin, ei syytöksiin). ”Sointu” oli sekava, seisoessaan pakastimen vieressä, hän näytti hyvin pelokkaalta ja kysyin ”Mikä sua oikein riepoo!?!”

”Sointu” ei sanonut mitään, vaan meni huoneeseensa ja pysyi siellä kauan. Kuulin työhuoneeseen seinän läpi nyyhkytystä. Siten äiti meni koputtamaan ”Soinnun” oveen ja puhui jotain (äitinsä lisäys: koetin rauhallisemmin saada ”Sointua” avautumaan, kerroin, että pitää kertoa jos jotain on sattunut ja että pitää selvittää asiat) ja ”Sointu” huusi, ettei hänen huoneeseensa saa tulla. Kello oli tässä vaiheessa n. 22, kun äiti sitten sanoi ”Soinnulle”, ettei tämä ollut raivannut jälkiään ja tehnyt iltatoimia, joten siitä sovittuna seurauksena hänen tablettinsa takavarikoitaisiin loppuillaksi ja hän saisi sen seuraavana päivänä takaisin. Jonkin ajan päästä tästä ”Sointu” meni kännykän kanssa vessaan ja lukittautui sinne.  (Äitinsä lisäys: Kun ”Sointu” tuli ulos, kerroin jälleen ”Soinnulle”peloistani ja arveluista mitä on voinut tapahtua, ”Sointu” piteli puhelintaan ja alkoi näpytellä, johon sanoin, ettei hän saa mennä kertomaan mitään mitä sanoin, sillä arvelin oikein, että hän ottaa heti yhteyttä ”Sannaan” ja kertoo meidän puheet, epäilyt, hänelle totuuksina, syytöksinä.) Kului pitkä tovi ja puhuimme ”Soinnun” kanssa vessan oven läpi, koska hän ei suostunut tulemaan ulos. Sanoimme, että jotain outoa on täytynyt sattua, koska hän on noin sekava ja käyttäytyy oudosti, ja ettei hän mene Riihimäelle enää, ennen kuin tämä juttu on selvitetty.

Kun ”Sointu” ei siltikään suostunut tulemaan ulos, sanoimme, että soitamme aamulla lastensuojeluun ja nuorisopsykalle ja että tämä asia selvitetään perin juurin. Sanoin ”Soinnulle”, että tästä saattaa seurata huostaanotto tai psykiatrinen osastojakso ja että haluaako hän todella sitä. ”Sointu” ei vastannut mitään eikä suostunut tulemaan ulos vessasta. . Seuraavaksi sanoin, että jos hän ei tule ulos puhumaan asiasta kanssamme, ulos vessasta, niin lopetan kuukausirahan maksun ja että ”Sointu” on loppuvuoden arestissa, eikä mene mihinkään muuanne kuin kouluun. Tämäkään ei tehonnut. "Soinnun" äiti olisi avannut oven ja ottanut kännykän pois ja passittanut tytön huoneeseensa, mutta ovea ei saanut ulkopuolelta auki ja siksi sanat: "siulla on minuutti aikaa tulla ulos tai tulen ja otan kännykän pois" jäi toteutumatta. Sitten yhtäkkiä äitinsä puhelin soi, siellä oli poliisi, joka soitti että oli tehty hälytys, että ”Sointu” on hengenvaarassa. Poliisi kyseli, mikä on tilanne ja kun kerroimme, he sanoivat, etteivät he lähetä jokaisen teinitytön vessaan lukittautumisen takia partiota ja totesivat, ettei minkäänlaista uhkaa ole. Tämän jälkeen äiti meni kysymään ”Soinnulta”, että oliko hän soittanut poliisit, mihin ”Sointu” vastasi kieltävästi. Vasta myöhemmin saimme tietää, että hälytyksen takana oli ”Sanna”. Päätimme antaa tilanteen rauhoittua ja menimme nukkumaan.  Äiti sanoi ”Soinnulle”, että tämä juttu selvitetään pohjamutia myöten aamulla ja sanoimme että hänen on näillä näkymin turha uneksiakaan pääsevänsä risteilylle, jota hän suunnitteli parin kaverinsa kanssa.

Myöhemmin alkoi ”Soinnun” huoneessa kolina, kun hän ilmeisesti penkoi tavaroitaan. Vähän myöhemmin ”Sointu” hiippaili keittiöön hakemaan jotain ja taas oli vähän aikaa hiljaista. Sitten kuulin, kun ”Sointu” meni takaisin vessaan ja kuulin vetoketjun vetämisääntä. Kuiskasin hänen äidilleen, että ”Sointu” taitaa aikoa karata. Tämä ei uskonut, että ”Sointu” tekisi sellaista…

”Soinnun” äiti ei heti lähtenyt katsomaan, koska hän epäröi, että jos ”Sointu” onkin huoneessaan ja hän menee avaamaan oven, ”Sointu” syyttää äitiä taas vainoamisesta, tms. Lopulta sain äitinsä suostuteltua katsomaan, eikä ”Sointu” ollut huoneessaan eikä muuallakaan asunnossa. Puimme nopeasti päälle ja lähdimme etsimään, mutta ”Soinnulla” oli n. 15-20 minuutin etumatka siinä vaiheessa, joten emme löytäneet häntä.

Etsimme rautatieasemalta, bussiasemalta ja Aulangonkin suunnasta, mutta turhaan. Soitimme hätänumeroon ilmoituksen ”Soinnun” katoamisesta n. klo 2 yöllä ja äiti laittoi tekstiviestin ”Sannalle” vähän ennen sitä, että ”Sointu” on karannut ja että jos hän näkee ”Sointua”, niin ohjaa tämän heti poliisin tai sosiaaliviranomaisten huomaan.

Aloimme tutkia ”Soinnun” tablettia mahdollisten vihjeiden toivossa ja löysimme sieltä todella uskomatonta viestittelyä ”Soinnun” ja näiden riihimäkeläisten ja muutaman muun henkilön kanssa. Koko jutun laajuus alkoi selvitä meille ja epäilymme, että siellä Riihimäellä oli tapahtunut jotain sai ainakin osittaisen vahvistuksen. Tabletilta löytyneistä viesteistä kävi ainakin ilmi, että ”Sointu” oli siellä ollessaan nauttinut alkoholia. Tabletista löytyi myös google-hakuja huumeista, lapsen raiskaamisesta, sekä seksuaalissävytteisiä viestejä muutaman täysi-ikäisen miehen kanssa.

Poliisi kävi luonamme hakemassa ”Soinnusta” lisätietoja ja tuntomerkkejä ja me jatkoimme koko yön etsimistä. Ajattelimme, että ”Sointu” ehkä on jonkun kaverinsa luona piilossa Hämeenlinnassa ja yrittää heti aamulla Riihimäelle. Siksi kävimme heti aamulla, minä rautatieasemalla ja äiti bussiasemalla, katsomassa näkyykö siellä ”Sointua”, mutta ilman tulosta. Eipä häntä olisikaan näkynyt, sillä ”Sointu” oli jo yöllä ottanut yhteyttä riihimäkeläisiin äitinsä läppärillä, äitinsä suljettua ”Soinnun” puhelinliittymän, jotta hän tulisi ulos vessasta eikä voisi viestitellä enää. Riihimäkeläiset olivat sitten ajaneet Hämeenlinnaan hakemaan ”Soinnun” jostain. ”Sointu” oli ilmeisesti karannut aika kevyin varustein, saimme myöhemmin selville ”Soinnun” viesteistä. Nämä kaverit sitten piilottelivat ”Sointua” aina siihen asti, kunnes ”Sanna” huomasi ”Soinnun” äidin hänelle laittaman viestin Facebookista, että tämä on ilmoittanut poliisille ja sosiaaliviranomaisille ja on myös antanut näiden riihimäkeläisten yhteystiedot viranomaisille. Vasta tässä vaiheessa riihimäkeläiset toimivat ja ilmoittivat Hämeenlinnan sosiaaliviranomaisille, että tuovat ”Soinnun” heille. Tuojat eivät ilmoittaneet nimiään ”Sointua” tuodessaan, mikä ihmetytti perhekeskuksen väkeä.

...